heinäkuu 2015

Säästäminen

3 tapaa kerryttää hätävararahastoa

Useimmilla hätävararahaston kartuttamisen suurin ongelma on kuinka saada se aloitettua kun kaikki tulot menee kuluihin. Tässä on kolme ideaa millä voi saada suhteellisen helposti sen

Lue lisää »
Sijoitusraportti

Kesäkuu 2015 Sijoitukset

Kesäkuussa pitkästä aikaa tein muutaman oston sijoitusyhtiöni kautta. En ole hirveän aktiivisesti seurannut portfoliotani vaikkakin seuraan markkinatilannetta. Tämä on ehkä ihan hyvä sillä ei ole tullut

Lue lisää »
Säästäminen

Projekti turhasta tavarasta eroon etenee

Kesäkuussa kirjoitin kuinka aloitin projektin kaiken turhan tavaran myymisestä. Turhaksi tavaraksi luokittelen kaiken tavaran, jotka ovat olleet käyttämättömänä vähintään vuoden. Tätä tavaraa löytyy yllättävän paljon ihmisten

Lue lisää »
Yleinen

Iso suru

Meidän ihana kohta 14-vuotias kissa putosi parvekkeelta viidennestä kerroksesta ja vietiin se välittömästi Eläintieteellisen Yliopiston pieneläinsairaalan päivystykseen. Siellä aikansa tutkivat kissaa ja arvioivat ensin että

Lue lisää »
Tilinpäätös

Kesäkuu 2015 Tilinpäätös

Taas on yksi kuukausi hurahtanut ohi ja ollaankin jo vuoden toisen kvarttaalin lopussa, joten on aika tarkistella myös kuinka alkuvuosi on mennyt. Keskimääräinen kuukausikulutus trendi on

Lue lisää »

Lisätietoja

» Mainostus ja vastuunvapautuslauseke
» Tietosuoja- ja rekisteriseloste

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

– Napoleon Hill
Scroll to Top