Ajatuksia veronpalautuksista

Jaa somessa:
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Eilen maksettiin veronpalautukset tilille ja se myös näkyi Facebook feedissäni. Itse en ole semmoisia vuosikausiin saanut Suomesta sillä useimmiten lasken hyvin tarkkaan oman ennakkopidätys prosentin, jotta ei tarvitse maksaa ainakaan paljoa mätkyjä ja myöskin ettei palautuksia tulisi. Tänä vuonna tuli mätkyjä kun en nostanut ennakkoveroa viimevuonna vaikka vuokratulot kasvoivat. Tämä oli kuitenkin tietoinen valinta joten mätkyt eikä niiden suuruus tullut yllätyksenä.

Fok_IT © Joonas Rinta-Kanto
Fok_IT © Joonas Rinta-Kanto

Syy miksi yritän minimoida palautukset on se, että kun niitä tulee kerran vuodessa ja just näin vielä joulun alla se jotenkin antaa luvan tuhlata ne rahat sen sijaan, että säästäisi ne. Kun ei tule palautuksia ja varsinkin jos tulee mätkyjä niin sitä katsoo vähän tarkemmin mitä lahjoja ostelee. Ei myöskään tule niin helposti itselleen ostettua kaikkia turhaa kun tulee ”ylimääräistä” rahaa.

Yhdysvalloissa asuessani palkan verotusta ei saanut ihan samalla tasolla viilattua kuin Suomessa, joten siellä tuli joka vuosi palautuksia mutta ne onneksi tuli vasta helmi-, maaliskussa riippuen koska veroilmoituksen täytti. Tällöin laitoin aina suurimman osan säästöön tai maksoin sillä velkaa pois tai molempia. Osan käytin kuitenkin itseni palkitsemiseen. On aina hyvä palkita itseään aika ajoin siitä, että on saanut säästettyä tai maksettua velkoja pois.

0 0 votes
Article Rating

Blogi sisältää affiliate linkkejä. Lue täältä tarkemmin.

Subscribe
Notify of
guest

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Viimeisimmät artikkelit

Cashback 1 – 8% kaikista maksuista. Rekisteröintibonus $25 USD kun otat minimissään ruby tason kortin. Lue lisää >

Vertaislaina vinkit, bonukset ja uutiset

18733

Vinkit suoraan sähköpostiin.

Saat hyödyllisiä materiaaleja, kuulla ensimmäisenä uusista palveluista ja cashback/bonus tarjouksista.

Muutama kirjasuositus

Arvosteluita

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

– Napoleon Hill
Scroll to Top