Tiesitkö, että taloudelliseen hyvinvointiin ja vaurastumiseen on yksinkertainen resepti?

Vaivaako sinua jatkuva rahapula? Onko tilisi tyhjä aina ennen palkkapäivää? Entä pelottaako sinua auton hajoaminen tai muut yllättävät kulut? Vaikka raha ei itsessään ketään tee onnelliseksi niin sen puute kuitenkin tekee monet onnettomaksi.

Syy näihin tunteisiin ja tilanteeseen on se että kuulut enemmistöön suomalaisista, jotka eivät tiedä tuota vaurastumisen reseptiä tai mikä ehkä pahinta olet saanut siitä vain osan ja se johtaa sinua väärään suuntaan. Reilu viisi vuotta sitten minäkin kuuluin tähän joukkoon.

Entä oletko koskaan miettinyt miksi jotkut vaurastuvat ja sinä et vaikka saattaisit olla jopa paremmin koulutettu kuin he? Niillä saattaa olla hienot autot, veneet ja isot talot. Voin kertoa sinulle salaisuuden: monet ihmiset, joita sinä pidät varakkaina tai rikkaina saattavatkin olla vieläkin huonommassa taloudellisessa jamassa kuin sinä. Heillä saattaa olla korkeat tulot, mutta sitä vastaan on vieläkin korkeammat menot ja kilpavarustelu naapurin kanssa.

Minä olen jokseenkin onnekas, että sain jo kotona suhteellisen hyvän talouskasvatuksen, mutta siinä oli yksi vika se antoi minulle puutteellisen vaurastumisen reseptin. Luulin pitkään, että korkeat tulot olisi avain ja niimpä keskitin kaiken energiani tulemaan paremmaksi työntekijäksi saadakseni aina vain korkeampaa palkkaa. Ongelma oli siinä että menot kasvoi kokoajan välillä jopa nopeampaa tahtia kuin palkka.

Vuoden 2012 alussa olin samassa tilanteessa kuin moni muu eli tili tuli, tili meni ja lähes mitään ei jäänyt säästöön saati että siitä olisi jotain sijoitettu. Tuolloin päätin että näin ei voi jatkua ja lähdin selvittämään mitä reseptistäni oikein puuttui. Itse resepti löytyi helposti ja suomeksi se kuuluu näin:

”Kuluta vähemmän kuin tienaat,
säästä ja sijoita erotus korkoa korolle periaatteella.”
– Suomennos: Mikko Sjögren

Tuo itse resepti oli ehkä jopa itsestään selvä, mutta silti sen sisäistämiseen meni aikaa useampi vuosi. Vaikka tuo resepti on yksinkertainen se ei todellakaan ole helppo sillä siinä ei mainita sanallakaan sitä vaikeinta osaa mikä on meidän oma ajattelumaailma. Olemme itse itsemme pahimpia vihollisia ja sabotoimme jatkuvasti itseämme sitä edes tiedostamatta. Meillä on kaikilla erillaisia ajattelumalleja ja uskomuksia siitä mitä voimme tehdä tai saada aikaan.

Minulle tuon reseptin löytäminen oli oikea onnen potku sillä se johdatti minut löytämään menetelmiä millä saan aikaan ylijäämäisen talouden eli kulutan vähemmän kuin tienaan. Jo ensimmäisen kahden vuoden aikana sain aikaan ihan massiivisia tuloksia:

  • Eliminoin noin 35 000€ kulutusluottoja pois
  • Keräsin 10 000€ puskurin pahan päivän varalle
  • Muutin aiempia kuluja säästöiksi ja lopuksi säästin 35% netto palkastani joka kuukausi

Tiedän, tuo saattaa kuulostaa ihan mahdottomalta sinun taloudessa. Jos joku olisi minulle väittänyt että pääsen tollaisiin tuloksiin ennen kuin aloitin niin en olisi uskonut. Enkä missään nimessä väitä että sinä pääsisit samoihin numeroihin sillä se on kovin yksilöllistä. En kuitenkaan ole mitenkään ainutlaatuinen tapaus sillä olen kuullut hyviä tuloksia myös muilta joille olen tämän neuvonut joko henkilökohtaisesti tai blogini kautta. Yksi esimerkki tapaus on missä huomattavasti minun tuloja pienemmillä tuloilla maksettiin 7000€ velkaa pois reilussa puolessa vuodessa ja sen jälkeen pystyi säästämään 10 – 20% joka palkasta.

Tämä menetelmä on siis lumipallo- tai vyörytysmenetelmäksi kutsuttu menetelmä, jonka olen jakanut blogissanikin. En ole tainnut koskaan aikaisemmin edes kertoa julkisesti näistä tuloksista mitä sillä sain aikaan. Minulla on lisä kikkoja millä tähän menetelmään saa vieläkin enemmän potkua, mutta niitä ei oikein saa järkevästi mahdutettua blogi kirjoituksen muotoon.

Tiedän kuinka hankalaa alkuun pääseminen on vaikka netti on pullollaan ohjeita, mutta suurin ongelma onkin juuri tuo informaation paljous. Ja mikä pahinta osa ohjeista on suoraan sanoen vahingollisia.

Jos olet lukenut talousoppaita niin ensimmäinen asia mitä niissä käsketään tekemään on luopumaan siitä kaikesta mikä tuottaa sinulle iloa. Tämmöiset neuvot toimii ihan yhtä hyvin kuin kaiken maailman laihdutusohjelmat. Niitä jaksaa seurata ehkä sen pari viikkoa ja sen jäkeen onkin niin kova nälkä että kaikki vähäisetkin kilot syödään takaisin ja varmuuden vuoksi vielä vähän päälle. Samalla tavalla toimii kaikki kitsastelu ja nuukailu säästökuurit. Sitä voi tehdä vähän aikaa, mutta pidemmän päälle se ei toimi.

Tämän vuoksi olekin nyt järjestämässä ensimmäistä kertaa verkkokurssia, jossa käydään läpi koko taloudellisen hyvinvoinnin ja vaurastumisen resepti ja siihen liittyvät menetelmät ilman että sinun tarvitsee taloudellisesti näännyttää itseäsi loppu elämäsi vaan voit nauttia elämästä ja siitä turvallisuuden tunteesta mikä tulee kun oma talous on hyvin tasapainossa. Tämän kurssin nimi on:

Oman talouden bootcamp!

Viiden viikon live verkkokurssi.

Tämä ei ole tyypillinen verkkokurssi, jossa sinulle vaan annetaan videot ja materiaalit ja odotetaan että itse selviät niistä. Tämä vastaa enemmänkin luokkahuoneessa pidettyä kurssia, jossa pääset esittämään kysymyksiä ja vaikuttamaan sisältöön. Sen sijaan, että kokoontuisimme fyysisesti johonkin luokkahuoneeseen viikoittain niin kokoonnumme virtuaalisesti interaktiivisen webinaarin muodossa.

Kurssi kestää viisi viikkoa ja jokaisesta webinaarista tehdään tallenne, jotta voit palata siihen myöhemmin tai katsoa jälkikäteen jos et päässyt live webinaariin. Näin voit viedä oppeja omaan arkeesi ja kysymään sinua askarruttavia kysymyksiä seuraavalla kerralla.

Kurssilla opit mm.

  • Hallitsemaan talouttasi ilman että joudut luopumaan kaikesta kivasta
  • Vaurastumisen ja kasvun ajattelutapaa 
  • Kuinka teet vaurastumisesta automaattista
  • Sijoittamaan niin kuin Warren Buffett suosittelee ja aloittamaan heti
  • Kuinka maksat kulutusluotot ennätys nopeasti

Kurssilla…

  • Et opi kitsastelemaan ja laskemaan pennejä
  • Et luovu sinulle tärkeistä asioista

Mietit varmaan mitä tämä sitten oikein maksaa..

Ennen kuin mennään siihen niin tehdäämpä pieni laskelma. Jos saisit palkkaa nettona 2000€/kk eli 24 000€ vuodessa. Mitä jos saisit siitä pidettyä itsellesi 10% eli 2400€ vuodessa. Kun tuon rahan sijoittasi ja jos siitä saisi 10% tuottoa niin 20 vuodessa sinulla olisi reilu 137 000€. Tästä olisit itse säästänyt 48 000€ ja loput 89 000€ olisi tullut korkoa korolle ilmiön ansiosta.

Olisitko valmis maksamaan tuosta vain 1% eli 1370€? Vertailun vuoksi keskimääräinen osakerahasto veloittaa 1,7%.

En veloita tästä kurssita edes ton vertaa vaan normaali hinta kurssille on 790€. Nyt kuitenkin tarjoan tämän kurssin rajatulle ryhmälle erikoishintaan vain kaksi erää 97€ (sis. ALV 24%).

Kurssi alkaa 7.1.2018 ja ilmoittautuminen päättyy jo 29.12.2017 klo 23:59 ellei ryhmä täyty jo nopeammin.

Kannattaa ilmoittautua heti sillä tälläistä tarjousta ei tule toiste eikä tätä kurssia tulla järjestämään kuin muutaman kerran vuodessa.

Kyseessä on siis pilotti ryhmä eli pääset hyvin paljon vaikuttamaan siihen millainen kurssita tulee ja tulen lähettämään sinulle joka viikkoa kohden muutaman kysymyksen ja lopussa pyydän palautetta.

Oman talouden bootcamp!

Viiden viikon live verkkokurssi.

Ilmoittautuminen päättyy:

Pilotti ryhmä alkaa 7.1.2018

Kurssilla nähdään!

Terveisin Mika Koivisto

Hyppäsit tänne loppuun suoraan etkö hypännykin? Olen ihan samanlainen haluan heti nähdä mistä on kyse. Eli lyhyesti olen aloittamassa heti loppiaisen jälkeen 7.1.2018 uuden live verkkokurssin nimeltään Oman talouden bootcamp. Se kestää viisi viikkoa ja kokoonnumme joka viikko live webinaarissa. Jokainen webinaari tallennetaan, jotta voit palata siihen myöhemmin tai katso sinulle sopivaan aikaan jos et päässyt osallistumaan live webinaariin. Toivon toki, että pääset jokaiseen live webinaariin, mutta en anna sen olla esteenä taloudelliselle hyvinvoinnillesi sillä ymmärrän, että meillä kaikilla on myös muita velvoitteita.

Kurssin normaali hinta on 790€ mutta nyt vain kaksi erää 97€. Tarjous on voimassa vain 29.12.2017 klo 23:59 asti.

Kurssilla opit mm.

  • Hallitsemaan talouttasi ilman että joudut luopumaan kaikesta kivasta
  • Vaurastumisen ja kasvun ajattelutapaa
  • Kuinka teet vaurastumisesta automaattista
  • Sijoittamaan niin kuin Warren Buffett suosittelee ja aloittamaan heti
  • Kuinka maksat kulutusluotot ennätys nopeasti

Kurssilla…

  • Et opi kitsastelemaan ja laskemaan pennejä
  • Et luovu sinulle tärkeistä asioista

Kenelle kurssi sopii?

  • Sinulle joka olet valmis ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin
  • Sinulle joka haluaa saada aikaan muutosta ja parempia tuloksia
  • Sinulle joka olet lykännyt sijoittamisen aloittamista kun et ole varma miten se kannattaa tehdä tai pelkäät että häviät rahat

Kenelle kurssi EI sovi?

  • Sinulle joka et ole valmis tekemään tehtäviä sillä tämä kurssi ei ole pelkkä kuuntelukurssi. Jokainen palanen rakentuu edellisen päälle ja siitä muodostuu kokonaisuus.
  • Sinulle joka et ole valmis muutokseen.
  • Sinulle joka olet jo käynyt muissa valmennuksissa sillä tarvitset henkilökohtaista valmennusta et uutta kurssia.
  • Toimeentulotuella elävälle. Kurssilla on sinuakin hyödyttäviä oppeja, mutta suosittelen ennemmin käyttämään blogissani jakamia oppeja. Sielläkin voi kysyä jos jokin asia ei aukene. 

100% TYYTYVÄISYYSTAKUU

Olen täysin varma että tulet hyötymään tästä todella paljon kun teet kaikki harjoitukset ja osallistut aktiivisesti. Tämän vuoksi haluankin tehdä osallistumisesi täysin riskittömäksi ja tarjoan jopa 120 päivän tyytyväisyystakuun. Kyllä, saat todellakin käydä koko kurssin läpi ja vielä senkin jälkeen viedä oppeja käytäntöön useamman kuukauden ajan. Jos tämänkään jälkeen et koe saaneesi mitään hyötyä tästä kurssista niin palautan rahasi sen enempää kyselemättä.

 

Mitä vielä odotat?

Tee nyt päätös ottaa oma taloutesi haltuun ja rekisteröidy kurssille heti sillä paikkoja on rajoitetusti!

Pilotti ryhmä alkaa 7.1.2018

P.S: En voi taata että rikastut näillä neuvoilla sillä tulokset on aina yksilöllisiä. Jos otat käyttöön opettamani menetelmät niin taloutesi muuttuu varmasti parempaan suuntaan.

Usein kysytyt kysymykset

  • Kurssi maksaa normaalisti 790€, mutta nyt vain tammikuussa alkavaan ryhmään pääsee hintaan 194€, joka maksetaan kahdessa 97€ erässä. Ensimmäinen erä maksetaan heti ilmoittautumisen yhteydessä ja seuraava erä kuukauden kuluttua.

  • Ehdottomasti. Etenkin jos sinulla on vielä velkaa ja vaikka olisit jo päässyt alkuun lumipallomenetelmän kanssa niin tulen kertomaan eri tapoja millä voit saada lumipalloosi vielä enemmän vauhtia. Jos taas et ole vielä edes päässyt alkuun niin opit tuon lumipallomenetelmän kurssilla ja saat tiedät varmasti miten pääset eteenpäin ilman että näännytät itsesi tai astut sudenkuoppiin mitä aloittamisessa on.

  • Maksun voi maksaa myös useimmilla Debit korteilla. Jos maksaminen ei kuitenkaan onnistu voit laittaa minulle sähköpostia niin järjestän maksun laskulla. Riittää kun laitat sähköpostin ennen ilmoittautumisen sulkeutumista. Lasku tosin pitää olla maksettu ennen kurssin alkua.