Yleinen

Yleinen

Olisiko nyt aika erota liitosta

Vuonna 2013 Findikaattorin mukaan noin 75% palkansaajista kuului liittoon. Se on aika moinen määrä ja se antaa liitoille myös aikamoisen vallan sanella työehdot. Liiton pääasiallinen

Lue lisää »
Yleinen

Uutta ja tulevaa

Jos olet säännöllinen vierailija blogissani niin oletkin varmaan jo huomannut jotain visuaalisia muutoksia, mutta suurimmat uudistukset eivät ole niin näkyviä. Paljon on tullut tehtyä tässä ihan muutaman

Lue lisää »
Yleinen

Kokemuksia kirpputorilta

Kävin vaimon kanssa viime viikonloppuna Helsingissä Hakaniemen kirpputorilla myymässä tavaroita, joista olimme yhdessä päättänyt luopua. Tätä tavaraa olikin ihan järkyttävä määrä ja ihan kaikkea ei

Lue lisää »
Yleinen

Iso suru

Meidän ihana kohta 14-vuotias kissa putosi parvekkeelta viidennestä kerroksesta ja vietiin se välittömästi Eläintieteellisen Yliopiston pieneläinsairaalan päivystykseen. Siellä aikansa tutkivat kissaa ja arvioivat ensin että

Lue lisää »

Muutosten aika

Siitä on nyt vuosi sitten kun palasin Suomeen Yhdysvalloista ja suunnitelmissa oli pysyä Suomessa noin neljä vuotta. Näin kauan meidän työperäisen green card hakemuksen piti kestää.

Lue lisää »
Yleinen

Kuinka talous toimii

Törmäsin hiljattain tähän Ray Dalion tekemään videoon se selittää todella selkeästi kuin talous oikeasti toimii. Tähän voisi tutustua myös meidän poliitikot.

Lue lisää »

Blogin tila tammi- helmikuu 2015

Siitä on nyt kolmisen kuukautta kun julkaisin ensimmäisen kirjoituksen, mutta varsinaisesti vasta tammikuussa aloin toden teolla kirjoittelemaan ja sillon niitä kävijöitäkin alkoi löytymään. Tammikuusta lähtien onkin ollut

Lue lisää »

Lisätietoja

» Mainostus ja vastuunvapautuslauseke
» Tietosuoja- ja rekisteriseloste

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

– Napoleon Hill
Scroll to Top