Ajoittamisen vaikeus osakekaupassa
Tuntuu siltä, että joka kerta kun myyn tai osta osakkeita teen sen juuri ennen kuin markkina reagoi juuri päinvastoin kuin olin itse odottanut. Kerroin huhtikuun
Etusivu » Sijoittaminen » Sivu 8
Tuntuu siltä, että joka kerta kun myyn tai osta osakkeita teen sen juuri ennen kuin markkina reagoi juuri päinvastoin kuin olin itse odottanut. Kerroin huhtikuun
Meinasi jäädä toukokuun raportti tekemättä, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Toukokuu oli muuten varsin tylsä paitsi osallistuin elämäni ensimmäiseen listautumisantiin. Tämän täytyy olla jo kuplan
Kävin kevään aikana piensijoittajan jatkokurssin Helsingin työväenopistossa ihan huvikseni katsomassa jos sieltä jotain uutta oppisi. Kurssin opettajana toimi OSKL:n analyytikko Henri Huovinen. Kurssilla oli hintaa vain 29€.
Taas on vierähtänyt aika todella nopeasti. Huhtikuussa sentään tapahtui jotain salkussani vaikka alkuvuosi onkin ollut aika passiivista tällä rintamalla. Tein hieman kevennyksiä salkkuun ja vuoden
YEL työtulo määrää yrittäjän saaman sosiaaliturvan ja eläkkeen. Se on lakisääteinen eli pakollinen kun työtulosi ylittää 7645,25€/vuosi rajan. Työtulo ei siis ole itsellesi maksamasi palkka
Tässä hiljattain Facebookin sijoittaja ryhmässä eräs sijoittaja oli sitä mieltä, että veroilla ei ole hirveästi merkitystä osinkosijoittamisessa, joten päätin pistää luvut taulukkoon ja katsoa kuinka
Tammikuu livahti ohi ja koko raportti jäi tekemättä. No eipä tammikuussa ollutkaan yhtään mitään tapahtumia. Helmikuussa tein pari pientä lisäostoa, mutta muuten on aika omalla
Syyskuu oli hyvin tyypillinen pitkäjänteisen sijoittajan kuukausi eli tylsä toki osinkoja tuli. Olen ollut kärsivällisesti odottavalla kannalla. Deutsche Pankin ongelmat ei mitenkään yllättänyt ja tämän
Nordnetin talousasiantuntija Martin Paasi oli keskiviikkona YLE:n aamu-TV:ssä kertomassa kuinka lapselle sijoittaminen kannattaa. Yhtenä esimerkkinä hän käytti kuinka lapsilisät sijoittamalla lapsesta voisi tulla miljonääri. Tästä
Elokuu tuli pääasiassa vietettyä uutispimennossa, vaikka matkalla tulikin välillä vähän seurattua mitä salkulle kuuluu. Muutaman pienen lisäyksen tein juuri ennen Nordnetin tarjouksen loppumista, mutta arvostus
Olimme perheen kanssa juuri 18 päivän matkalla autolla, jolloin ajoimme Baltian ja Puolan kautta Saksaan ja sieltä laivalla takaisin Helsinkiin. Tämän matkan aika käytin ensi
Heinäkuu taas hurahti ohitse ja meinasi koko raportti jäädä julkaisematta kun oli niin kiire ennen lomamatkalle lähtöä. Nyt viimeistelinkin tämän Varsovasta AirBnB:stä vuokraamastani asunnosta. Muistelin
"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."