Blogia 1-vuosi takana

Jaa somessa:
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Virallisesti blogi jo täytti yhden vuoden joulukuun 14, jolloin ensimmäisestä kirjoituksesta oli tasan vuosi aikaa, mutta varsinaisesti aloin markkinoida blogia vuoden vaihteessa. Haluan heti ensimmäiseksi kiittää kaikkia lukijoitani menneestä vuodesta sillä kävijämäärät on positiivisesti yllättänyt minut.

Aloitin täysin tyhjältä pöydältä vuosi sitten, minulla ei ollut ainuttakaan lukijaa ja en edes kertonut aluksi yhdellekkään kaverille tästä blogista. Vasta syksyllä olen alkanut hiljalleen kutsumaan tiettyjä kavereitani lukijaksi, joiden kanssa muutenkin puhutaan aika avoimesti raha-asioista. Suuri kiitos kuuluu Twitter seuraajilleni ja muille sijoitus ja oman talouden blogien kirjoittajille sillä ilman heitä en olisi mitenkään saanut näinkin isoa lukija määrää.

Alla olevasta Oindexin tilastosta näkyy hyvin kävijä määrien kasvu nollasta 500 – 800 viikoittaiseen uniikkiin kävijään. Piikit osuu niille viikoille jolloin olen julkaissut uuden jutun ja heinäkuussa sain kunnon kävijä piikin kun S-Kanava jakoi twitterissä ja facebookissa juttuni 3 tapaa kerryttää hätävararahastoa. Tuosta jutusta onkin tullut koko vuoden luetuin juttu.

oindex_2015_uniikitkävijät

Edelleen suurin osa kävijöistä tulee joko toisesta blogista tai sitten Twitterin ja Facebookin kautta. Alla top 5 blogia josta saan kävijöitä.

  1. P.Ohatta – Kolmeviitosena eläkkeelle
  2. Osinkokuningas
  3. Rahalla vapaaksi
  4. Tarkan Markan Blogi
  5. Warren Fyffet – Sijoituspäiväkirja

Seuraajia minulla on seuraavanlaisesti tätä juttua kirjoittaessa:

Twitter: 383
Facebook: 49
Bloglovin’: 9
Blogit.fi: 4
Blogipolku: 2

Blogilistasta tuli alkuvuonna myös paljon kävijöitä, mutta se ikävä kyllä lakkautettiin.

 

kanavat_2015
Kiitos vielä kerran kaikille lukijoille ja toivon, että jatkossakin jaksatte lukea juttujani.

0 0 votes
Article Rating

Blogi sisältää affiliate linkkejä. Lue täältä tarkemmin.

Subscribe
Notify of
guest

4 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Osinkokuningas.com
Osinkokuningas.com
8 years ago

Hei, kiitos maininnasta! Onko vinkkejä miten aktivoitua somessa, olen nimittäin itsekin miettinyt fb:tä ja twitteriä?

Rikas Erakko
Rikas Erakko
8 years ago

Kiitoksia hyvistä kirjoituksista! Niitä on ollut mukava lukea ja toivottavasti sama jatkuu myös kuluvana vuonna.

Viimeisimmät artikkelit

Cashback 1 – 8% kaikista maksuista. Rekisteröintibonus $25 USD kun otat minimissään ruby tason kortin. Lue lisää >

Vertaislaina vinkit, bonukset ja uutiset

18733

Vinkit suoraan sähköpostiin.

Saat hyödyllisiä materiaaleja, kuulla ensimmäisenä uusista palveluista ja cashback/bonus tarjouksista.

Muutama kirjasuositus

Arvosteluita

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

– Napoleon Hill
Scroll to Top