Virtuaalivaluuttojen verotus

Jaa somessa:

Kryptojen eli virtuaalivaluuttojen verotus on monelle hyvin epäselvää, joten koitan tähän kerätä yksinkertaisesti hieman perusteita, kerron miten itse hoidan verotuksen ja annan linkit verottajan ohjeisiin. Artikkeli tulee jatkossakin päivittymään ja näet sivun yläosasta milloin sitä on viimeksi päivitetty. Hätäisimmille voin jo kertoa että käytän palvelua nimeltä Koinly laskemaan tiedot jotka joudun veroilmoituksella ilmoittamaan

Tässä antamani tiedot pohjautuvat Veronmaksajat ry:n veroneuvojan kanssa käymiin keskusteluihin sekä verottajalta saatuihin tietoihin. Tulkinnat ja ohjeistukset saattavat muuttua aja myötä, joten suosittelen tarkistamaan aina verottajalta viimeisimmän tiedon ja tulkinnan. Verottajan virallisen julkisen ohjeistuksen virtuaalivaluttojen verotuksesta löydät täältä.

Oman kokemuksen mukaan verottajan tulkinta pohjautuu hyvin pitkälle muille omaisuusluokille oleville säännöille, mutta yksittäisen veroviranomaisen antama vastaus voi vaihdella merkittävästikin jo pelkästään kysymyksen asettelun perusteella ja he ei anna heitä sitovaa ohjeistusta muuta kuin tapauskohtaisen maksullisen ennakkopäätöksen muodossa. Vero.fi:ssä julkaistuun ohjeistukseen voi myös luottaa, mutta se ei käsittele kaikki tapauksia kuten DeFi:ta vielä.

Virtuaalivaluuttojen verotus

Virtuaalivaluutat ei verotuksellisesti ole valuuttoja vaan niitä käsitellään omaisuutena kuten esim arvometalleja, kiinteistöjä jne. Näin ollen virtuaalivaluutan verotus realisoituu aina kun teet sillä transaktioita esim. vaihdat sen toiseen virtuaalivaluuttaan tai fiat rahaan tai ihan vaan käytät sen jonkin tuotteen tai palvelun ostoon. Tällöin tehdään luovutus voitto/tappio laskelma (lomake 9). Tämän vuoksi suosittelen heti aloittamaan tapahtumien lataamisen Koinlyyn sillä myöhemmin se voi olla hyvinkin työlästä ja varsinkin kun et enää muista mitä olet tehnyt ja lohkoketjusta sen päättely voi olla hankalaa.

Arvonmuutos (voitto/tappio)

Virtuaalivaluutan arvonmuutoksen laskennassa käytetään osakkeista tuttua FIFO (first-in first-out) periaatetta. Koinlyssä suosittelen ”Settings” sivulta kääntämään päälle ”Wallet based cost-tracking”. Tämä mahdollistaa sen että voit hodl:ta esim Bitcoinia HW walletissa ja kuitenkin käydä myös aktiivisesti kauppaa sillä pörssissä niin että voitot/tappiot lasketaan niiden Bitcoinien hankinta hinnan perusteella, jotka on pörssin lompakossa.

Hankintameno-olettama on toinen tapa laskea voitto/tappio mikäli sinulla ei tarkempaa tietoa virtuaalivaluutan ostohinnasta. Hankintameno-olettama on 20% myyntihinnasta, jos olet omistanut sitä alle 10 vuotta ja 40% jos olet omistanut sitä yli 10 vuotta. Tuota voi käyttää myös silloin jos se on sinulle edullisempi kuin todellinen FIFO:n mukainen voittolaskelma. Koinly ei ikävä kyllä tätä laskutapaa tue tällä hetkellä ja suosittelenkin käymään äänestämässsä sen puolesta.

Cashback kortit

Verottajan tulkinnan mukaan cashback korttien cashback on pääomatuloveron alaista jos sen saaminen riippuu steikatun tai muuten hallussa olevan virtuaalivaluutan määrään. Näin ollen Crypto.com:in ja Binancen korttien cashback on verotettavaa pääomatuloa. Tähän on kuitenkin poikkeus jos saat cashbackiä ilman steikkausta tms. kuten esim Crypto.com:n Blue kortin 1% cashback tai jos poistat steikkauksen kortilta ja saat alempaa cashbackiä olisi tämä verotonta tuloa. Verottaja on julkaissut tästä ohjeen ja perustelut täällä.

Veroilmoitus

Virtuaalivaluuttojen luovutus voitot/tappiot voit tehdä sähköisesti omaverossa. Itse ilmoitan nämä aina könttänä verottajan ohjeen mukaisesti. Tarvittavat luvut ja liitteet saat helpoiten Koinly:n maksullisesta veroraportista. Koinly luo myös jokaisesta myynnistä valmiin luovutustappio laskelman ja valmiiksi täytetyn lomake 9. Itse olen aina liittänyt sen tiedoston veroilmoituksen liitteeksi ja itse ilmoitukseen olen tuon verottajan ohjeen mukaan laittanut könttäsummat. Toistaiseksi verottaja ei ole lisätietoja kysynyt. Alla on Verottajan 22.3.2022 pitämä webinaari virtuaalivaluuttojen verotuskäytännöistä. Suosittelen katsomaan sen sillä siinä on ihan käytännön esimerkit miten tiedot voi syöttää omaveroon.

Koinly

Koinly on palvelut joka kerää eri lohkoketjujen ja kryptopörssien tapahtumat yhteen ja tekee laskelmat veroilmoitusta varten. Koinly tukee useiden eri maiden verottajien raportteja mukaan lukien Suomen. Se muodostaa automaattisesti luovutus voitto/tappio laskelman ja generoi niistä valmiiksi täytetyn verottajan lomake 9:n. Koinly on myös kätevä tapa seurata kryptoportfoliosi arvon kehitystä jos se on hajautunut useampaan lompakkoon, pörssiin tai muuhun palveluun.

Suosittelen Koinlyn käyttöönottoa heti kun alat käyttämään kryptoja sillä se on helpompaa niin kuin jälkikäteen yrittää saada tapahtumia ladattua. Monessa paikassa on API:n kautta tapahtumien lataaminen rajattu viimeiseen 3 – 6 kk tapahtumiin joten jos lähdet niitä lisäämään vasta vähän ennen veroilmoituksen tekoa saattaa se olla todella työlästä jos joudut lisäilemään niitä käsin. Koinlystä tarvitsee maksaa vasta kun haluat sen veroraportin, joten aloittaminen ei maksa mitään.

Itse päädyin Koinlyyn kokeiltuani muitakin palveluita koska siinä oli jo valmiiksi hyvin laaja tuki monelle käyttämälleni pörssille ja lohkoketjulle. Niitä mitä se ei tukenut suoraan voit täyttää tietyn muotoisen CSV tiedoston käsin ja tuoda tapahtumat sillä tavalla. Koinlyä myös kehitetään aktiivisesti ja suosituimmat uudet lohkoketjut saavat suhteellisen nopeasti tuen.

Vaikka Koinly saisikin tapahtumat tuotua automaattisesti niin se ei aina niitä saa oikein yhdistettyä tai kategorisoitua, joten on tärkeä että käyt systemaattisesti tapahtumat läpi ja tarkistat että Koinlyn laskema saldo täsmää tilin oikean saldon kanssa.

Jos rekisteröidyt linkilläni saan siitä pienen komission ja se ei vaikuta sinun maksamaan hintaa. Julkaisen yleensä Twitterissä Koinlyn alennuskoodeja silloin kun niitä tulee. Jos sinulla jäi jotain kysyttävää niin kysy vain kommenteissa niin yritän vastata niihin. En ole veroasiantuntija joten ei voi taata että omat tulkintani on vedenpitäviä.

5 1 vote
Article Rating

Blogi sisältää affiliate linkkejä. Lue täältä tarkemmin.

Subscribe
Notify of
guest

14 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Aloittelija
Aloittelija
2 years ago

Minulla Koinly luokittelee staking tulot incomeksi full tax raportilla. Ja crypto myynnit/ostot menevät profits before losses kategoriaan. Onko tämä oikea tapa?

Nora / Sivutuloja ja sijoituksia
Nora / Sivutuloja ja sijoituksia
2 years ago

Erinomainen artikkeli! Veikkaan, että moni ei edes tiedä, että näistä tulee maksaa veroja. Hyvä, että tuot asiaa esille. 💎

Juho Rissanen
Juho Rissanen
2 years ago

Hei! Kiitos erinomaisesta artikkelista. Eli kun esim. crypto.comin cashback on veronalaista tuloa (joka maksetaan cro:na), miten näiden saatujen tokeneiden myyntiä verotetaan? Onko tässä nyt tuplaverotus? Maksanko uudelleen verot arvonnoususta aikanaan myydessäni?

Reipas
Reipas
2 years ago

Mistä päivämäärästä lähtien verottajalle cashbackit täytyy Ilmoittaa/maksaa?

-Koko ajalta mitä niitä on saanut? Tästä verottaja tuskin takautuvasti niitä palauttaa.

Muistelin lukeneeni joskus täältä ettei niistä tarvitse veroja maksaa mutta nyt ollaan tilanteessa että täytyy. Tästä syystä asiaa nyt sinulta kysyn😃

PS. Hyviä kirjoituksia aiheesta on mukava lukea, verotus on merkittävässä asemassa näissä krypto asioissa. 🙏

Reipas
Reipas
Reply to  Mika Koivisto
2 years ago

Kiitos nopeasta vastauksesta! 🙏

Reipas
Reipas
Reply to  Reipas
2 years ago

Eipähän sitä ikinä muista kerrasta kaikkea kysyä, maksetaanko crypto.comin kortin mukana tulevista eduista verot myös jotka tulevat kryptoina 100% takaisin? esim. spotify ja netflix?

Reipas
Reipas
Reply to  Mika Koivisto
2 years ago

Kuinka koinlyllä saan cashbackit listattua?

Outi
Outi
2 years ago

Miten säädät hankintameno-olettaman koinlyn tietoihin? Vai pitääkö vaan jättää olettama käyttämättä jos tekee verot koinlyn avulla?

Viimeisimmät artikkelit

Cashback 1 – 8% kaikista maksuista. Rekisteröintibonus $25 USD kun otat minimissään ruby tason kortin. Lue lisää >

Vertaislaina vinkit, bonukset ja uutiset

18733

Vinkit suoraan sähköpostiin.

Saat hyödyllisiä materiaaleja, kuulla ensimmäisenä uusista palveluista ja cashback/bonus tarjouksista.

Muutama kirjasuositus

Arvosteluita

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

Scroll to Top