Kesäkuu 2015 Tilinpäätös

Jaa somessa:
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Taas on yksi kuukausi hurahtanut ohi ja ollaankin jo vuoden toisen kvarttaalin lopussa, joten on aika tarkistella myös kuinka alkuvuosi on mennyt. Keskimääräinen kuukausikulutus trendi on edelleen laskussa ja nyt ollaan päästy 3785,14€ eli kulutuksen seuranta selkeästi vaikuttaa kulutuksen määrään. Tiedostan selkeästi paremmin mihin raha menee ja pystyn kontrolloimaan heräteostokset. Ruokamenot on stabiloitunut budjetoidulle tasolle kiitos sen että olen ryhtynyt käyttämään S-Pankin tiliä yksinomaan ruokakauppa ostoksiin ja sinne siirrän palkasta 400€, jonka pitää riittää kuukauden ruokaostoksiin. 

Kun tarkastellaan vuoden tavoitteita niin olen jo etuajassa tavoitteiden saavuttamisessa.  Alla on listattu tavoitteet tälle vuodelle ja missä mennään niiden kanssa.

  • Nettovarallisuus vähintään 235.000€
    Nettovarallisuus on nyt jo 234.000€ eli nykytahdissa se on saavutettu ensikuussa.
  • Likviditvarat vähintään 54.000€
    Likvidit varat on aika lailla alkuvuoden tasolla sillä olen aika ajoin siirtänyt isoja määriä käteistä sijoitusyhtiööni.
  • 6kk kulut hätävararahastoon
    Saavutin tämän tavoitteen jo alkuvuodesta ja olen kasvattanut sitä kuukausittain vain muutamalla satasella sen jälkeen.
  • 1kk kulut puskuriksi maksutilille
    Tämä on myös ollut käytössä jo pidemmän aikaa.
  • Sijoitusyhtiön tase 10.000€
    Saavutin tämän ihan kesäkuun lopussa kun tein 4000€ lisäyksen yhtiön SVOP-rahastoon.

Alkuvuodesta nettovarallisuus on kasvanut n. 20.000€ jo eli 9,47% ja sijoitusvarallisuus on kasvanut n. 17.000€ eli 9,44%. Nyt kun tavoitteet on jo suurimmaksi osaksi saavutettu täytyy miettiä uudet tavoitteet loppuvuodelle. Tavoitteita täytyisi miettiä muutenkin uusiksi kun elämäntilanne muuttuu ja täytyy varautua sekä vauvan tuloon, että takaisin muuttoon Los Angelesiin. Muutto tulee vaatimaan ison määrän käteistä ellen sitten halua turvautua velkaan sillä joudumme kalustamaan asunnon sekä ostamaan auton sieltä.

Kesäkuun kulut kokonaisuudessaan oli 3904,14€. Kesäkuussa meni taas edellisen kuukauden asuntolainan maksu alkukuusta johtuen siitä, että toukokuun viimeinen päivä osui viikonloppuun. Matkakulut oli 518€ ja tästäkin suurin osa oli auton vakuutusmaksua 353,66€. Bensaan meni 150€. Ruokakauppaan ja ravintoloihin meni 520€ mikä on aika normaali. Ostoksiin meni 178,49€ ja tästä n. 125€ meni siihen kun ostin itselleni Raspberry Pi:n ja tein siitä uuden reitittimen kotiin. Muihin kuluihin meni 255,79€ tästä 51€ meni uuteen ajokorttiin kun liitän nykyiseen B-korttiini Yhdysvalloissa ajamani moottoripyöräkortin.
Kulutus 2015 Q2
Varallisuuden näkökulmasta kesäkuu ei ollut kovin hyvä vaikka silti onnistuin kasvattamaan nettovarallisuuttani 1350,37€. Likviditvarat ja käteisvarat molemmat laskivat, mutta tämä johtui pääosin siitä että tein 4000€ lisäyksen yrityksen SVOP-rahastoon. Osakesijoitukset olivat toukokuuhun nähden laskenut. Turhan tavaran myynti on lähtenyt todellakin vauhtiin ja kesäkuun loppuun mennessä oli tilille kertynyt 750€ ja tämän lisäksi sinne on tulossa 200€ postiennakko myynnistä. Olen todella yllättynyt kuinka hyvin olen saanut tavaraa myytyä ja kuinka paljon niistä on saanut rahaa. Kaikki myydyt tavarat ovat maanneet varastossa tai kaapissa vähintään vuoden käyttämättömänä osa jopa vuodesta -96 lähtien.
Tilinpäätös kesäkuu 2015

0 0 votes
Article Rating

Blogi sisältää affiliate linkkejä. Lue täältä tarkemmin.

Subscribe
Notify of
guest

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Viimeisimmät artikkelit

Cashback 1 – 8% kaikista maksuista. Rekisteröintibonus $25 USD kun otat minimissään ruby tason kortin. Lue lisää >

Vertaislaina vinkit, bonukset ja uutiset

18733

Vinkit suoraan sähköpostiin.

Saat hyödyllisiä materiaaleja, kuulla ensimmäisenä uusista palveluista ja cashback/bonus tarjouksista.

Muutama kirjasuositus

Arvosteluita

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

– Napoleon Hill
Scroll to Top