Luovu ajoittamisesta – tuplaa tuottosi -kirja

Jaa somessa:
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Kun kuulin, että Vaurastu kuin Warren Buffett kirjan kirjoittajalta ekonomisti Mika Hyttinen julkaisee uuden kirjan tiesin että minun on luettava se sillä pidin hänen edellisestä kirjasta. Sainkin siitä lehdistö kappaleen arvioitavaksi pari päivää ennen tämän päivän julkaisua ja suoraan sanoen ahmin koko kirjan. 

luovu-ajoittamisesta-tuplaa-tuottosiKirja jatkaa edellisen Vaurastu kuin Warren Buffett -kirjan sanomaa omistamisesta se on kuitenkin täysin itsenäinen kirja vaikkakin suosittelen lukemaan myös aiemman kirjan. Kirjan pääsanoma kun nimestä voi päätellä on ajoittamisesta luopuminen ja sen sijaan keskittyä hyviin sijoituspäätöksiin. Kirjasta myös löytyy neuvoja siihen kuinka niitä parempia päätöksiä voi tehdä, mutta ne päätökset ei perustu mihinkään maagiseen kaavaan tai tunnuslukuun.

Kaikkihan sen tietävät että pörssissä pitää ostaa halvalla ja myydä kalliilla, mutta kuitenkin harvat tekevät näin päin vastoin tekevät juuri toisin päin eli ostavat kalliilla kun kurssit nousevat ja kun markkinan tunnelma muuttuu synkäksi niin sitten myydään äkkiä pois vaikka tämä on juuri se hetki milloin kannattaa lisätä omistusta hyvissä yhtiöissä. Kukaan ei kuitenkaan pysty ennustamaan milloin ollaan pohjalla tai huipulla ja tämän vuoksi ei kannattaa luopua ajoittamisesta ja ostaa tai myydä erissä.

Mika myös kyseenalaistaa kirjassa sijoitusneuvojien neuvot hajauttamisesta ja riskistä. Tämän lisäksi kirjasta löytyy myös neuvoja indeksisijoittajalle miten päästään keskimääräistä parempaan tuottoon. Vaikka jollain tasolla tiesinkin suurimman osan kirjan annista Mika twitterissä seuranneena oli kuitenkin hyödyllistä lukea niistä asioista tarkemmin. Suosittelen lämpimästi tämän kirjan lukemista kaikille pitkän tähtäimen sijoittajille. En voi suositella kirjaa spekuloijalle sillä hän tulee vain pahoittamaan mielensä.

Kirja löytyy Talentumin Pro shopista, mutta sen saa edullisemmin Adlibriksestä.

avatar
1 Comment threads
0 Thread replies
0 Followers
 
Most reacted comment
Hottest comment thread
1 Comment authors
taloushaltuun Recent comment authors
  Subscribe  
newest oldest most voted
Notify of
taloushaltuun
Guest
taloushaltuun

Haha, nauratti tuo viimeinen lause spekuloijien mielipahasta! Kiva kuulla että kirjassa on myös neuvoja indeksisijoittajalle. Aion ehdottomasti lukea kirjan.

Viimeisimmät artikkelit

Vertaislaina vinkit, bonukset ja uutiset

18733

Vinkit suoraan sähköpostiin.

Saat hyödyllisiä materiaaleja, kuulla ensimmäisenä uusista palveluista ja cashback/bonus tarjouksista.

Muutama kirjasuositus

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

– Napoleon Hill
Vieritä ylös