Maaliskuu 2016 sijoitukset

Jaa somessa:

Taas on kuukausi päättynyt ja on aika tarkistella sijoituksia. Tällä kertaa olen tehty myös myyntejä ja kevään ensimmäiset osingot on myös kilahtanut tilille.

Myynnit

Ålandsbanken Euro Bond B

Likvidoin tämän koska haluan, että minulla on enemmän käteistä käytettävissä tuleviin ostoihin. Jäin n. 0,15€ plussalle, joten rahasto teki tehtävänsä.

CapMan B

Tämä oli hyvin pieni sijoitus ja hyvin epälikvidi sellainen. En ole hirveän tyytyväinen tämän osakkeen kehitykseen viimeisin vuoden aikana vaikka osinko tuotto % olikin ihan muhkea. Uskon löytäväni näille rahoille paremman kohteen tämän vuoden aikana.

Ostot

Apple Inc.

Apple ei täytä osinkotuotto vaatimustani, joka on hyvin korkea Jenkkiosakkeille. Apple kuitenkin täyttää muut vaatimukset ja kun sitä oli vielä mahdollista ostaa ilman välityspalkkiota ja kaiken lisäksi sen hinta oli suhteellisen suotuisa NordNetin kamppanja päivänä. Näin ollen tein avauksen siihen. Olen jo pidempään halunnut ostaa Applea, mutta sen osakekurssi on haastavan korkea, joten kertasijoitus pitäisi olla aika iso, jotta osakekohtaiset välityskulut olisi kohtuulliset. Uskon että Applessa on vielä potentiaalia ja varsinkin osinkosijoittajana uskon sen osingon kasvavan vuosi vuodelta.

Hennes & Mauritz AB

Vaateala on hyvin kilpailtu ja vertailin useampaa yhtiötä ennen kuin päädyin Henkka Maukkaan. Siihenkin tein varovaisen avauksen Nordnetin synttäri kampanja päivänä säästäen kaupankäyntikulut. Hennes & Mauritz on globaalisti tunnettu brändi ja sen vaatteille on kysyntää myös huonompina aikoina niiden edullisuuden vuoksi.

Katsaus salkkuun

Salkku on taas positiivisena jopa 0,52%. Otin salkku seurantaan mukaan myös käteisen sillä olen alkanut sitä keräämään tulevia ostoja silmällä pitäen. Ennen olen aina siirtänyt rahaa Nordnetin salkkuun juuri ennen ostoa.

Osingot

Tässä kuussa tulikin kevään ensimmäiset osingot. Kasvua edellisvuoteen 590,83%, suluissa 2015 maaliskuun kertymä.

  • Fiskars 19,60€
  • Nordea 181,12€ (31,00€)
  • Citycon 15,00€
  • Svenska Handelsbanken 129,51€
  • CapMan 14,00€ (12,00€)

Yhteensä 359,23€ (52,00€)

osakkeet_2016_03_31
oskepaino-2016_03_31
sektorijakauma-2016_03_31

0 0 votes
Article Rating

Blogi sisältää affiliate linkkejä. Lue täältä tarkemmin.

Subscribe
Notify of
guest

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments

Viimeisimmät artikkelit

Cashback 1 – 8% kaikista maksuista. Rekisteröintibonus $25 USD kun otat minimissään ruby tason kortin. Lue lisää >

Vertaislaina vinkit, bonukset ja uutiset

18733

Vinkit suoraan sähköpostiin.

Saat hyödyllisiä materiaaleja, kuulla ensimmäisenä uusista palveluista ja cashback/bonus tarjouksista.

Muutama kirjasuositus

Arvosteluita

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

Scroll to Top