Uusi alku

Jaa somessa:
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Otsikko onkin aika kuvaava sillä tässä ollaan taas uudessa elämän käännekohdassa. Olen juuri viime kesän alussa palannut reilun viiden vuoden ulkomaan seikkailulta. Viimeiset neljä vuotta vietin Los Angelesissa IT-hommissa. Jatkan tällä hetkellä samoja hommia, mutta näin Suomesta käsin. Olen aiemminkin kirjoitellut blogia omasta taloudesta, mutta nyt päätin kirjoittaa ihan suomeksi meitä suomalaisia koskevista asioista.

Oma tavoitteeni on tulla taloudellisesti riippumattomaksi omasta palkkatyöstä. En usko, että vuonna 2042 kun olen 65-vuotias saan minkäänlaista eläkettä ja myöhemminkin jos sellaista vielä maksetaan en usko, että se riittää elämiseen. Tämän vuoksi pyrin kasvattamaan muita tulonlähteitä kuin ansiotulot niin, että voin nauttia elämästä tekemättä töitä joka päivä. En odota tulojeni olevan täysin passivisia kuten sijoitusasuntojen vuokratulon eteen joutuu aina silloin tällöin jotain tekemään.

Oli tarkoitus julkaista tämä sekä useampi muu blogi kirjoitus jo useampi kuukausi sitten, mutta työkiireet ja ei muuten vaan ole saanut aikaiseksi. Näin kuitenkin 6kk muuton jälkeen kun vihdoin hieman lomaa toivon, että saan useamminkin jutun valmiiksi ja julkaistua.

0 0 votes
Article Rating

Blogi sisältää affiliate linkkejä. Lue täältä tarkemmin.

Subscribe
Notify of
guest

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Viimeisimmät artikkelit

Cashback 1 – 8% kaikista maksuista. Rekisteröintibonus $25 USD kun otat minimissään ruby tason kortin. Lue lisää >

Vertaislaina vinkit, bonukset ja uutiset

18733

Vinkit suoraan sähköpostiin.

Saat hyödyllisiä materiaaleja, kuulla ensimmäisenä uusista palveluista ja cashback/bonus tarjouksista.

Muutama kirjasuositus

Arvosteluita

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

– Napoleon Hill
Scroll to Top