Ajoittamisen vaikeus osakekaupassa

Jaa somessa:
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Tuntuu siltä, että joka kerta kun myyn tai osta osakkeita teen sen juuri ennen kuin markkina reagoi juuri päinvastoin kuin olin itse odottanut. Kerroin huhtikuun sijoitusraportissa kuinka olin keventänyt YIT:tä ja myin pois Taalerin position. No eipä kulunut ihan hirveän kauan kun molemmista tuli uutisia ja molempien kurssi nousi ihan reippaasti.

Viime viikolla YIT ja Lemminkäinen ilmoitti yhdistyvänsä ja molempien kurssi reagoi siihen positiivisesti. Siinä vaiheessa kävi kyllä mielessä, että teinkö virheen keventäessäni YIT:tä huhtikuussa. Kun muistutin itseäni siitä miksi myin ei tuo enää harmittanut koska se syy ei ollut poistunut mihinkään. Nyt kun tätä kirjoittaessa katson YIT:n kurssia se onkin jo tippunut melkein sille tasolle millä myin huhtikuussa.

Taalerilta tuli posari myös viime viikolla ja tietysti se ampaisi ihan reilusti korkeammalle. Minä tietysti myin huhtikuussa koko positioni hintaan 7,90€ ja tätä kirjoittaessa sen hinta on 9,20€. Jos olisin myynyt vasta nyt olisin saanut 130€ enemmän, joten ei tuo ole iso menetys sillä positioni oli hyvin pieni. Kun suhteutan sen salkkuni kokoon se on prosentin kymmenyksiä vain. Loppujen lopuksi mikään myyntiin johtanut syy ei ole muuttunut joten tuo ei harmita.

Näihin samoihin huonoihin myynteihin voi myös lukea CapManin myynnin, josta irroittauduin jo reilu vuosi sitten. Näin jälkikäteen katsottuna minun olisi pitänyt sijoittaa siihen lisää, mutta silloin minulla oli liian iso paino pankki ja rahoitus sektorilla joten päätin siitä irrottautua. Se oli myös hyvin pieni sijoitus, joten euromääräinen menetys ei ole iso.

Mitä tästä voi oppia on se, että oikeaa ajoitusta niin myynteihin kuin ostoihin on hyvin vaikea saada. Tämän vuoksi pilkon yleensä isommat ostot ja myynnit useampaan osaan ja näin saan keskimääräiseen hintaan. Toisekseen pitäisi aina ennen myyntiä muistuttaa itseään siitä miksi kyseistä yhtiötä osti ja onko jokin muuttunut huonompaan suuntaan yhtiössä tai sen markkinassa ja onko tämä muutos väliaikainen vai pysyvä.

0 0 votes
Article Rating

Blogi sisältää affiliate linkkejä. Lue täältä tarkemmin.

Subscribe
Notify of
guest

10 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
idp
idp
6 years ago

”Toisekseen pitäisi aina ennen myyntiä muistuttaa itseään siitä miksi kyseistä yhtiötä osti ja onko jokin muuttunut huonompaan suuntaan yhtiössä tai sen markkinassa ja onko tämä muutos väliaikainen vai pysyvä.”

Joo, kannattaa ihan kirjata ylös ostosyyt. Samoin itse kirjaan myyntisyyt, niin ei tarvi sitten kärvistellä sen takaisinostonkaan kanssa…

Vanha Kehno
Vanha Kehno
6 years ago

Tai sitten menee sillä ”buy and hold” taktiikalla niin ei tarvitse jossitella myöhemmin väärään aikaan tehtyjä myyntejä 🙂 Jää varmasti suurimmat tuotot saamatta, mutta hajautuksen kannalta katsottuna myös se hieman pienempi tuotto on perusteltavissa…

Puolimiljoonaa Pääomaa
Puolimiljoonaa Pääomaa
6 years ago

Minulla käy osakkeissa juuri noin. Aina kun mietin että tuo uutinen laskee osakekurssit, osakekurssi nouseekin ja päinvastoin.

Akateeminen työtön
Akateeminen työtön
6 years ago

Aivan kuin minun elämästä.

Aliade Edmund
Aliade Edmund
6 years ago

Teknisestä analyysista voisi olla apua. Mutta perehtymistä vaatii..

Viimeisimmät artikkelit

Cashback 1 – 8% kaikista maksuista. Rekisteröintibonus $25 USD kun otat minimissään ruby tason kortin. Lue lisää >

Vertaislaina vinkit, bonukset ja uutiset

18733

Vinkit suoraan sähköpostiin.

Saat hyödyllisiä materiaaleja, kuulla ensimmäisenä uusista palveluista ja cashback/bonus tarjouksista.

Muutama kirjasuositus

Arvosteluita

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

– Napoleon Hill
Scroll to Top