Lokakuu 2015 Tilinpäätös

Jaa somessa:
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Taas on yksi kuukausi hurahtanut ohi ja tämä tilinpäätöksenkin tekeminen jäi hieman myöhäisemmäksi kuin tavallista sillä olen jo viikon verran käyttänyt kaiken mahdollisen vapaa-ajan sijoitusasunnon remontointiin. Kirjoittelen siitä sitten erikseen hieman myöhemmin.

Lokakuun kulut olivat yhteensä 1764,68€, tämä on normaalia elempi sillä asuntolainan maksu osuu vasta ensikuun alkuun. Kun asuntolainankin huomioi niin se on silti selkeästi keskimääräistä alhaisempi. Tämä varmaankin johtuu siitä, että emme hirveästi edes ehtinyt poistua kotoa kuin kauppaan kun totuttelimme lapsen hoitoon. Mitään yllätyksiä kuluissa ei ollut ja jään mielenkiinnolla seuraamaan miten lapsi vaikuttaa kulutukseemme. 

kulutus 2015-10-31

Lokakuu oli hyvä myös varallisuuden suhteen. Nettovarallisuus kasvoi aika reippaasti ja sijoitusvarallisuudessakin ylitin tämän vuoden tavoitteen 205 000€. Sijoitusten arvo kasvoi aika reilusti ja tein myös ensimmäiset laskutukset yrityksen nimissä ja saavutin yrityksen tase tavoitteen 15 000€.

Projekti turhasta tavarasta eroon on aika lailla hyytynyt ja jotain pientä olen saanut myytyä. Tällä hetkellä kokonaissaldo on 2190€. Olemme jonkin verran joutunut laittaa lisää tavaraa myyntiin kun lapselle on kertynyt jo nyt hirveä määrä pehmoleluja, joita se ei yksinkertaisesti tarvitse vielä pitkään aikaan. Kohta alkaa myös olla ensimmäiset vaatteet liian pieniä kun poika kasvaa niin kovaa vauhtia, mutta noita aiomme antaa ilmaiseksi eteenpäin kun suurimman osan vaatteista itsekkin saimme ilmaiseksi. Ostimme ainoastaan muutamat keskos kokoa olevat kun kaikki oli niin suuria meidän ennen aikaisesti syntyneelle pojalle.

Lokakuussa sain myös avattua pojalle oman säästötilin Nordeaan ja tämän lisäksi vielä arvo-osuustilin Nordnettiin. Poika onkin saanut jo ensimmäisiä lahjoituksia isovanhemmilta ja lapsilisätkin kertyvät sinne. Tein myös ensimmäisen rahastosijoituksen, mutta varsinainen jatkuva sijoitussuunnitelma täytyy hänelle vielä tehdä.

tilinpäätös lokakuu 2015

0 0 votes
Article Rating

Blogi sisältää affiliate linkkejä. Lue täältä tarkemmin.

Subscribe
Notify of
guest

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Viimeisimmät artikkelit

Cashback 1 – 8% kaikista maksuista. Rekisteröintibonus $25 USD kun otat minimissään ruby tason kortin. Lue lisää >

Vertaislaina vinkit, bonukset ja uutiset

18733

Vinkit suoraan sähköpostiin.

Saat hyödyllisiä materiaaleja, kuulla ensimmäisenä uusista palveluista ja cashback/bonus tarjouksista.

Muutama kirjasuositus

Arvosteluita

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

– Napoleon Hill
Scroll to Top