Mies blogin takana

Jaa somessa:
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Olen jo pidemmän aikaa aikonut lopettaa tämän semi anonyyminä olemisen ja kirjoittaa ihan omalla nimellä. Puhun blogista nykyään hyvinkin avoimesti ihmisille ja monet kaverit tietävät että kirjoitan tätä blogia. Olen pikkuhiljaa paljastanut kuka olen ja nyt päätin ihan virallisesti kertoa kaikille lukijoilleni kuka näitä juttuja oikein kirjoittelee.

Hei vaan kaikille, minun nimi on Mika Koivisto. Olen yrittäjä, sijoittaja, IT-alan huippuammattilainen ja pienen lapsen isä. Tavoitteenani on taloudellinen riippumattomuus ja ennen kaikkea sen tuoma vapaus tehdä mistä itse eniten tykkää. Tähän voisikin kertauksena hieman kertoa omaa tarinaa siitä miten tähän on tultu.

Olen aina ollut suhteellisen suunnitelmallinen rahani kanssa ja budjetti on ollut käytössä lähes niin kauan kuin olen ollut työelämässä. Aiemmin tuo suunnitelmallisuus lähinnä tarkoitti sitä miten saan ostettua enemmän tavaraa. Ostin ensimmäisen asuntoni 23-vuotiaana ja siitä myöhemmin tuli sijoitusasunto kun itse vaihdoin isompaan asuntoon. Sen enempää minulla ei sijoituksia ollutkaan pitkään aikaan ja siitäkin saadut rahat meni elintason ylläpitämiseen. Puskurini ei koskaan ollut 5000€ suurempi ja luotin siihen, että saan lisää lainaa jos jotain yllättävää sattuu.

Yhdysvalloissa asuessani kuitenkin vihdoin tajusin ettei tämä voi jatkua. Silloin minulla ei ollut minkäänlaista sosiaaliturvaa ja työsopimuksessa ei Amerikkalaiseen tapaan ollut lainkaan irtisanomisaikaa. Säästöjä minulla oli ihan mitättömästi ja kulutusluottoja oli sitäkin enemmän. Vuonna 2012 ryhdyin systemaattisesti maksamaan velkojani pois ja samalla aloin keräämään kunnon puskuria. Tuolloin aloin myös lukemaan kaiken mahdollisen mitä käsiini sain taloudesta ja sijoittamisesta. Jo seuraavana vuonna minulla oli kohtuullinen puskuri ja tein ensimmäiset suorat sijoitukset osakemarkkinoille. Vuoden 2014 keväällä olin jo maksanut kaikki kulutusluotot pois. Samana kesänä muutimme vaimon kanssa takaisin Suomeen ja ostimme nykyisen asuntomme. Tuo asunto onkin ainut velka joka ei ole sijoituslainaa.

Matkalla jonka aloitin 5-vuotta sitten olen edelleen ja taloudellinen tilanteeni on ihan toinen. Tuon vahvan taloudellisen tilanteen vuoksi uskalsin ottaa riskin ja alkaa yrittäjäksi mikä tulee mahdollistamaan tavoitteeni saavuttamisen vieläkin nopeammin. Pidän tätä blogia dokumentoidakseni omaa matkaani ja inspiroidakseni muita ottamaan oman taloudellisen tulevaisuuden haltuun.

0 0 votes
Article Rating

Blogi sisältää affiliate linkkejä. Lue täältä tarkemmin.

Subscribe
Notify of
guest

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Viimeisimmät artikkelit

Cashback 1 – 8% kaikista maksuista. Rekisteröintibonus $25 USD kun otat minimissään ruby tason kortin. Lue lisää >

Vertaislaina vinkit, bonukset ja uutiset

18733

Vinkit suoraan sähköpostiin.

Saat hyödyllisiä materiaaleja, kuulla ensimmäisenä uusista palveluista ja cashback/bonus tarjouksista.

Muutama kirjasuositus

Arvosteluita

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

– Napoleon Hill
Scroll to Top