Päivittäinen työmatka hyötykäyttöön

Jaa somessa:
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Aloitin viime kuussa pitkän projektin, joka vaatii päivittäin kulkemaan asiakkaalle. Tähän työmatkaan menee aikaa noin 45 minuuttia suuntaansa eli puolitoista tuntia joka päivä. Viikossa aikaa menee itselläni yhden työpäivän verran eli 7,5 tuntia. Jotta tuo ei olisi täysin hukkaan heitettyä aikaa olen ottanut sen hyötykäyttöön. 

Sen sijaan, että kuuntelisin koko matkan musiikkia olen kuunnellut äänikirjoja. Äänikirjat on helppo tapa ”lukea” kirjoja silloin kuin niitä ei välttämättä muuten pystyisi kuten ajaessa, kävellessä tai sitten ruuhkaisessa bussissa. Yksi äänikirja kestää noin 6 tuntia, toki osa kirjoista on jopa 21 tuntia ja osa taas vain 4 tuntia. Jos oletetaan että pystyt kuuntelemaan kirjan viikossa ja et muuten kuuntele kirjoja niin vuodessa kuuntelisit yli 40 kirjaa. Jos kaikki noista kirjoista olisi ns. hyödyllisiä kirjoja kuten talous, sijoitus ja itsensä kehittämisen saralta niin ajattele minkälaisen muutoksen sillä voisi saada aikaan.

Seuraavaksi varmaan ajattelet eikö tuo tule tosi kalliiksi ostaa 40 äänikirjaa vuoden aikana. Jos oletetaan, että yksi kirja maksaa 20€ kuluisi sinulta 800€ vuodessa kirjoihin. Jos nuo on kaikki sijoittamiseen ja talouteen liittyviä kirjoja ja se ei ole oma ammattisi niin tuo olisi kokonaisuudessaan verovähennyskelpoinen pääomatuloista. Jos taas olet itse tuolla alalla niin silloin ne olisi vähennyskelpoisia ansiotuloista. Joka tapauksessa eikö omaan osaamiseen sijoittaminen kannattasi. Itse käytän jopa tuhansia euroja vuodessa oman osaamiseni kehittämiseen kirjojen, kurssien ja seminaarien muodossa. Kaikki niistä on vero vähennyskelpoisia joka ansio- tai pääomatuloista.

Tuota 800€ äänikirja laskua toki voi pienentää käyttämällä hyväksi kirjastoa ja muita kuukausimaksullisia palveluita. Amazon Audible jäsenyyteen kuuluu 1 äänikirja kuukaudessa. Hintaa Audible jäsenyydellä on 9,95€/kk (Amazon.de). BookBeat on toinen tilauspalvelu, mutta siinä saat kuunnella rajattomasti äänikirjoja 16,90€ kuukausi hintaan. Itselleni sieltä ei kuitenkaan löytynyt riittävästi kiinnostavia kirjoja.

Jos taas haluaa saada kirjoista vain asian ytimen niin silloin Blinkist voisi olla ihan hyvä vaihtoehto. Itse kokeilin sen ilmaisen 24 tuntia kokeilu jakson ja siinä ajassa kuuntelin 12 kirjan tiivistelmän. Tiivistykset oli mielestäni hyviä sillä osan kirjoista olin jo lukenut itse. Hintaa Blinkist Premiumissa on 79,99€/vuosi ja se sisältää äänitteenä nuo blinkit, joksi noita tiivistelmiä kutsutaan.

Kuinka sinä käytät työmatkasi hyödyllisesti?

0 0 votes
Article Rating

Blogi sisältää affiliate linkkejä. Lue täältä tarkemmin.

Subscribe
Notify of
guest

2 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Turskis
Turskis
6 years ago

Tullut varmaan väärä linkki, tarkoitit kai https://www.blinkist.com/ Joka tapauksessa, kirjalyhennelmäpalvelu kuulostaa hauskalta! Taidanpa ottaa trialin itsekin, kiitti vinkistä

Viimeisimmät artikkelit

Cashback 1 – 8% kaikista maksuista. Rekisteröintibonus $25 USD kun otat minimissään ruby tason kortin. Lue lisää >

Vertaislaina vinkit, bonukset ja uutiset

18733

Vinkit suoraan sähköpostiin.

Saat hyödyllisiä materiaaleja, kuulla ensimmäisenä uusista palveluista ja cashback/bonus tarjouksista.

Muutama kirjasuositus

Arvosteluita

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

– Napoleon Hill
Scroll to Top