Piensijoittajan jatkokurssi työväenopistossa

Kävin kevään aikana piensijoittajan jatkokurssin Helsingin työväenopistossa ihan huvikseni katsomassa jos sieltä jotain uutta oppisi. Kurssin opettajana toimi OSKL:n analyytikko Henri Huovinen. Kurssilla oli hintaa vain 29€. Täytyy sanoa, että olin positiivisesti yllättynyt ja voin suositella sitä kaikille sijoittamisesta kiinnostuneille.  

Vaikka suurin osa kurssin aiheista oli entuudestaan jo tuttuja sain kuitenkin siitä irti ihan riittävästi jotta se ei ollut haaskattua aikaa. Parasta antia oli keskustelu, joka syntyi oppitunnin aiheen ympärille. Itselleni johdannaiset ovat olleet vähän vieraampia kun olen niitä pitänyt enemmän uhkapelaajien kuin pitkäaisten sijoittajien tuotteina. Tämä käsitys ei hirveästi muuttunut vaikka kyllä niilläkin on käyttötarkoituksensa mm. salkun suojauksessa.

Kurssin aiheet olivat:

  • Yhtiön arvonmääritys
  • Tilinpäätösanalyysi piensijoittajalle
  • Yritysrahoitus piensijoittajalle
  • Johdannaiset
  • Vaihtoehtoiset sijoitukset
  • Varainhoito

Niin jatko- kuin peruskurssiakin järjestetään taas syksyllä, joten jos sijoittaminen kiinnostaa ja asut pääkaupunkiseudulla niin näiltä kursseilta saat hyvät perustiedot.