Vuoden 2014 tilinpäätös

Jaa somessa:
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Vuosi 2014 ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan sillä jo alku vuodesta tuli iso muutos suunnitelmiin sillä päätimme muuttaa takaisin Suomeen. Tästä johtuen tuli yllättävän isoja kuluja, joista kumminkin selvittiin kunnialla ja lisää velkaa ei tarvinnut ottaa muuta kuin se mitä käytimme uuden asunnon ostamiseen Suomessa. Tämä kuitenkin eliminoi kokonaan vuokran joka käytännössä siirtyi lainan maksuun ja vastikkeeseen kokonaisuudessaan. Toinen iso asia oli se että aiemmin lähes kaikki käteisvarani olivat dollareissa ja nyt ne tarvitsi muuttaa euroiksi ja tämä sattui juuri tapahtumaan niihin aikoihin kun euro oli korkeimmillaan, joten tästä tuli aika paljon valuutta tappioita. Auton tuominen ja rekisteröinti Suomeen tuli myös todella kalliiksi, mutta ompahan täysin velaton auto ja onhan Mustangilla kiva ajella myös näin talvella. Täytyy kyllä sanoa, että urheiluauton pitäminen Suomessa on uskomattoman kallista puuhaa, mutta tästä ja auton tuonnista kirjoittelen erikseen.

Kaikista haasteista huolimatta onnistuin kartuttamaan käteisvarantoja 9.373,41€ eli yhteensä 26.587,21€. Suurin osa tästä kyllä johtuu lunastetuista optioista. Lisäksi maksoin lainoja pois yhteensä 14.288,71€ ja uutta asuntolainaa otin 330.000€, jota olen jo lyhentänyt 2.992,90€. Saavutin myös 4kk kuluja vastaavan hätävara rahaston, joka on osa käteisvaroja. Juuri ennen joulua perustin myös oman sijoitusyhtiön, jota kautta tulen jatkossa hoitamaan kaikki uudet osake- ja asuntosijoitukset. Nettovarallisuus kasvoi 22.983,90€ ja on nyt yhteensä 213.762,23€. Alla vielä yhteenveto tuloista, varoista ja veloista.

Tilinpäätös 2014

 

tilinpaatos2014_chart

0 0 votes
Article Rating

Blogi sisältää affiliate linkkejä. Lue täältä tarkemmin.

Subscribe
Notify of
guest

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Viimeisimmät artikkelit

Cashback 1 – 8% kaikista maksuista. Rekisteröintibonus $25 USD kun otat minimissään ruby tason kortin. Lue lisää >

Vertaislaina vinkit, bonukset ja uutiset

18733

Vinkit suoraan sähköpostiin.

Saat hyödyllisiä materiaaleja, kuulla ensimmäisenä uusista palveluista ja cashback/bonus tarjouksista.

Muutama kirjasuositus

Arvosteluita

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

– Napoleon Hill
Scroll to Top