Osakeyhtiön perustaminen

Jaa somessa:

Olen jo pitkään haaveillut oman yrityksen perustamisesta ja nyt hieman ennen jouluaattoa tein sen vihdoinkin. Perustin siis osakeyhtiön joka toimii henkilökohtaisena sijoitus- ja holdinyhtiönä. Käytän sitä myös sivutoimisessa liiketoiminnassa, jota varten ei vielä olisi taloudellisesti kannattavaa perustaa omaa osakeyhtiötä.

Itse yrityksen perustaminen oli äärimmäisen yksinkertaista. Käytin YTJ:n sähköistäasioitipalvelua osakeyhtiön perustamiseen. Palvelussa sai helposti tehtyä perustamisasiakirjat vastaamalla yksinkertaisiin kysymyksiin ja sen lisäksi se laati ja lähetti sähköiset ilmoitukset PRH:n ja Verohallinnolle. Samalla kerralla rekisteröin myös aputoiminimen, jolla aion harjoittaa sivutoimista liiketoimintaa sijoittamisen lisäksi. Koko lysti maksoi 430€ (330€ osakeyhtiö + 100€ aputoiminimi). Yritykselläni on vain hallituksen puheenjohtaja/jäsen ja yksi varajäsen. Koska yritykseen ei ole koskaan tarkoitus tulla muita omistajia pidin sen mahdollisimman yksinkertaisena.

Kun kaikki lomakkeet oli täytetty ja sähköisesti allekirjoitettu seuraavaksi tarvitsin avata yritykselle tilin, jonne voin maksaa osakepääoman 2500€. Soitin Nordean yrityspalvelunumeroon varatakseni ajan konttoriin, mutta kävikin ilmi että yrityksen asiakkuuden perustaminen onnistuu ihan puhelimessa sillä olin jo henkilöasiakas joten pystyin allekirjoittamaan asiakirjat omilla verkkopankki tunnuksilla ja perustamis paperit lähetin sähköpostilla. Sain ajan heti seuraavaksi aamuksi ja yrityksen tili aukesi samana päivänä ja oli liitettynä omaan verkkopankkiini. Tein näin koska tapahtumia yrityksellä ei tule kovinkaan montaa olemaan kuukaudessa ja en tarvitse pankin sähköistä laskutusta. Täytynee sanoa, että yrityksiltä rokotetaan kyllä aikamoisia kuluja.

Kun yrityksen tili näkyi verkkopankissani siirsin osakepääoman tilille ja tulostin siitä maksutositten, jonka sitten kävin lisäämässä perustuspapereihin YTJ:n palvelussa. Tämän jälkeen sähköisesti allekirjoitin vakuutuksen, että osakepääoma on maksettu yrityksen tilille ja sain näin ollen viimeisteltyä perustamisilmoituksen. Nyt vain odottelen vahvistusta yrityksen nimenhyväksymisestä ja lisäämisestä kaupparekisteriin. Kun saan vahvistuksen se pitää vielä lähettää pankille, jotta he tietävät että yritys on perustettu.

0 0 votes
Article Rating

Blogi sisältää affiliate linkkejä. Lue täältä tarkemmin.

Subscribe
Notify of
guest

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments

Viimeisimmät artikkelit

Cashback 1 – 8% kaikista maksuista. Rekisteröintibonus $25 USD kun otat minimissään ruby tason kortin. Lue lisää >

Vertaislaina vinkit, bonukset ja uutiset

18733

Vinkit suoraan sähköpostiin.

Saat hyödyllisiä materiaaleja, kuulla ensimmäisenä uusista palveluista ja cashback/bonus tarjouksista.

Muutama kirjasuositus

Arvosteluita

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

Scroll to Top