En mitenkään aktiivisesti hae julkisuutta itselleni, mutta näitä haastattelu pyyntöjä tulee aina silloin tällöin ja jos ne on yhtään järkeviä niin en kieltäydy niistä. Täytyy kuitenkin sanoa, että oli aivan mahtavaa päästä Arvopaperin kaltaiseen lehteen. Aiemmin samaan juttu sarjaan haastateltuja on mm. sijoituskirjailija Mika Hyttinen ja leijonan luolasta tuttu sijoittaja Kim Väisänen eli ihan hyvässä seurassa olen.
Kysymys siis kuului mihin viimeksi sijoitin. Yleensähän jaan tämän sijoitusraporteissa, mutta nyt työkiireiden vuoksi hieman jäänyt tänne kirjoittaminen toissijaiseksi. Viime aikoina olen säännöllisesti sijoittanut vertaislainaukseen. Tästä on tulossa ihan oma blogi sarja, mutta siitä lisää hieman myöhemmin. Vertaislainauksen lisäksi olen ostanut lisää Nordeaa ja Nokian Renkaita.
Tämän lisäksi tein viime viikolla sijoitus strategiastani poikkeavan sijoitukset ja osallistuin Treamerin ja Invesdorin antiin. Treameriä olen itse käyttänyt ja se vaikutti ihan potentiaaliselta vaikka ei tuotakkaan mitään vielä pitkään aikaan. Invesdorin pitch myös puri joten laitoin siihenkin pienen siivun. Aika marginaalisia molemmat on koko salkkuun suhteutettuna mutta pitää sitä myös pontetiaalisiin kasvukohteisiin myös panostaa. Harkitsin myös Huhtanen Capitalia, mutta jokin siinä tökki niin jätin väliin kun itse näen siinä aika suuret riskit ja tuotto ei kuitenkaan ole päätä huimaavaa. Näistä viimeisistä ei ole mitään mainintaa artikkelissa sillä se meni painoon ennen kuin tein nuo sijoitukset.
Artikkeli löytyy Arvopaperin kesä numerosta sivulta 10 ja ainakaan vielä ei ollut verkossa.