Freska kotisiivous kokeilussa

Jaa somessa:
Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Freskaa on ollut tarkoitus kokeilla jo pidemmän aikaan, mutta minulla on ollut vähän ristiriitaiset tunteet siivoojan palkkaamisesta. Se tuntuu jopa hieman elitistiseltä palkata siivooja, mutta olen kuitenkin alkanut arvostamaan omaa aikaani huomattavasti enemmän sen jälkeen kun ryhdyin yrittäjäksi. Kaiken lisäksi olin luvannut vaimolle jo keväällä että hommataan joku pesemään meidän ikkunat. No nyt sitten tilasin Freskalta vähän isomman siivouksen kerralla juuri ennen lomamatkaamme.

Otin normaalin siivouksen lisäksi lisäpalveluna kaikki mitä itse inhoan siivota eli ikkunoiden pesu, uuni ja sauna. Kokonaisuudessaan siivousajaksi tuli 5,5 tuntia. Tässä ajassa siivoojamme Josie ehti pestä kaikki ikkunat niin sisältä kuin ulkoakin, imuroida ja luututa parketin kaikista huoneista, pestä uunin, keittiön, saunan sekä kylpyhuoneen. Lisäksi hän pyyhki pölyt eli käytännössä teki ihan kunnon suursiivouksen koko kämppään.

Siivousjälki oli hyvä ja siivoojamme Josie oli ystävällinen ja mukava. Hän tuli myös sovittuna aikana ja selkeästi oli hyvä ote siivoamiseen vaikka ei ehkä ihan ammattilainen ollut tai mistä sen tietää enhän minä edes tiedä minkälaista koulutusta tuohon hommaan tarvitaan. Ainoa mikä oli hieman yllätys oli se että hän ei puhunut sanaakaan suomea mikä ei meille ollut mikään ongelma kun englanti kuitenkin sujuu hyvin. Vähän joutui selittämään mihin mikäkin pesuaine käy sillä purkeissa oli tietty kaikki suomeksi.

Täytyy kyllä sanoa, että oli mukava tulla takas lomalta kun kämppä oli niin siisti. Tulen jatkossakin ulkoistamaan isommat siivoukset ja voin kyllä tämän kokemuksen perusteella suositella Freskaa. Ehkä joku päivä alan käyttämään säännöllistä siivoustakin.

Tilaa Freska kotisiivous koodilla JNBQGP ja saat 25€ alennuksen ensimmäisestä siivouksestasi.

Freska kotisiivous

0 0 votes
Article Rating

Blogi sisältää affiliate linkkejä. Lue täältä tarkemmin.

Subscribe
Notify of
guest

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Viimeisimmät artikkelit

Cashback 1 – 8% kaikista maksuista. Rekisteröintibonus $25 USD kun otat minimissään ruby tason kortin. Lue lisää >

Vertaislaina vinkit, bonukset ja uutiset

18733

Vinkit suoraan sähköpostiin.

Saat hyödyllisiä materiaaleja, kuulla ensimmäisenä uusista palveluista ja cashback/bonus tarjouksista.

Muutama kirjasuositus

Arvosteluita

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

– Napoleon Hill
Scroll to Top