Shareville sijoittajan sosiaalinen verkosto

Jaa somessa:

Nordnetin Shareville on aika loistava palvelu sillä siellä näkee mitä muut sijoittajat ostavat ja myyvät ja monet myös kommentoivat omia näkemyksiään yhtiöistä. Monet sijoitusbloggaajat kommentoivat ostojaan, myyntejään ja näkemyksiään yhtiöistä blogeissaan, mutta saattavat tehdä näin vain kerran kuussa kuten itse teen. Shareville taas tuo tähän enemmän reaaliaikaisen näkymän. 

Itse käytän sitä sijoitublogien ja twitterin lisäksi saadakseni uusia ideoita mitä yhtiöitä kannattaisi ruveta seuraamaan. Oma osakesijoitussalkkuni on sijoitusyhtiöni nimissä, joten sen nimi KCapital ei ole ihan helposti yhdistettävissä tähän blogiin. Koska julkaisen muutenkin sijoitukseni niin ajattelin jakaa teille lukijoilleni myös Shareville tunnukseni, jotta voitte seurata enemmän reaaliaikaisesti sijoituksiani.

Alla on salkkuni kehitys viimeiseltä kuudelta kuukaudelta verrattuna Helsingin pörssiin. Olen pärjännyt indeksiä paremmin, mutta tämä johtuu pitkälti siitä, että en sijoita pelkästään Suomalaisiin yhtiöihin ja tämän vuoksi olisikin mukava jos voisi itse valita oman vertailuindeksin. Itse käyttäisin vertailuindeksinä MSCI World indeksiä.

0 0 votes
Article Rating

Blogi sisältää affiliate linkkejä. Lue täältä tarkemmin.

Subscribe
Notify of
guest

0 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments

Viimeisimmät artikkelit

Cashback 1 – 8% kaikista maksuista. Rekisteröintibonus $25 USD kun otat minimissään ruby tason kortin. Lue lisää >

Vertaislaina vinkit, bonukset ja uutiset

18733

Vinkit suoraan sähköpostiin.

Saat hyödyllisiä materiaaleja, kuulla ensimmäisenä uusista palveluista ja cashback/bonus tarjouksista.

Muutama kirjasuositus

Arvosteluita

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

Scroll to Top