vertaislainaus

Vertaislainaus

Ensikokemuksia Crowdestorista

Tutustuin Crowdestoriin ensikerran jo melkein vuosi sitten kun se aloitti toimintansa, mutta en vielä silloin lähtenyt sijoittamaan kun sillä ei ollut vielä näyttöä onnistuneista projekteista.

Lue lisää »
Vertaislainaus

PeerBerry jatkaa kasvuaan

PeerBerry on kasvanut hurjasti viime vuonna ja saavutti 7,3M€ kuukausittaisen lainavoluumin joulukuussa. Se alkaa lähennellä jo Fellow Financen voluumia. PeerBerry lisäsi 8 luottojen myöntäjää 2018,

Lue lisää »
Sijoitusraportti

Sijoitusraportti lokakuu 2018

Työkiireiden takia jäänyt vähän myöhäiseksi lokakuun raportti, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Lokakuu teki osakesalkulle karua jälkeä. Osakesalkku Lokakuu oli todella punainen osakesalkun kannalta

Lue lisää »
Sijoitusraportti

Sijoitusraportti syyskuu 2018

Niin sitä taas kuukausi hurahti ja on aika katsoa mihin sitä oikein tuli sijoitettua ja miten nykyiset sijoitukset tuottavat. Syyskuussa alkoi uudelleen indeksisijoittajan ura ja

Lue lisää »
Sijoitusraportti

Sijoitusraportti elokuu 2018

Siitä onkin aikaa kun viimeksi julkaisin sijoitusraportin. Vähän jäänyt kun en jaksanut/ehtinyt päivitellä omaa seurantaani kun se vaati liikaa manuaalista työtä. Nyt on uusi seuranta

Lue lisää »
Vertaislainaus

Sijoita yrityslainoihin Envestiolla

Envestio aloitti toimintansa 2014 ensin yksityisenä sijoitusrahastona ja vasta 2017 lopussa avasivat joukkorahoitus markkinapaikkansa. Envestio rahoittaa mielenkiintoisia energia, kiinteistö, crypto louhinta ja kierrätys projekteihin. Jo

Lue lisää »

"Whatever the mind of man can conceive and believe, it can achieve."

– Napoleon Hill
Vieritä ylös